Opetushallituksen Lukutaito-ohjelma pilotoi eteiskirjastoa Lehmuslinnan päiväkodissa keväästä 2023 vuoden loppuun asti.
Lehmuslinnan päiväkodissa jokaisen ryhmän eteisestä löytyy kirjahylly, josta perheet voivat lainata kirjoja kotiin luettavaksi. Laadukas kirjavalikoima on Sipoon kirjastopedagogien kokoama. Iltasadun saa siis joka päivä mukaan omasta päiväkodista.
Eteiskirjastoa pilotoidaan Lehmuslinnan henkilökunnan, Sipoon kirjastotoimen ja Opetushallituksen yhteistyönä. Lehmuslinnan päiväkodissa tehtävää kokeilua käytetään Opetushallituksen viestinnässä esimerkkinä eteiskirjaston perustamisesta ja toiminnasta.
Lehmuslinnan eteiskirjastoihin voi tutustua tarkemmin Kirja käteen! -podcastin Facebook– ja Instagram-tileillä ja kuuntelemalla jakson 26: Varhaiskasvatuksesta vauhtia lukemiseen.
Podcast-jaksossa kerrotaan, kuinka Lehmuslinnan päiväkodissa käynnistettiin eteiskirjastot, miten sellainen kannattaa perustaa ja minkälaista vaikutusta sillä on lasten ja perheiden lukemiseen. Luvassa on paljon kiitosta vanhemmilta ja ihania sutkautuksia lapsilta, sillä mikään ei ole ihanampaa kuin lukea yhdessä!
Kirja käteen! -podcast on kuunneltavissa mm. Spotifysta, Google podcasteista, Apple podcasteista tai Podbeanista.
Instagram: @kirjakateenpodcast
Lue lisää lukutaito-ohjelmasta: www.oph.fi/fi/lukutaito-ohjelma
Sipoon yksityisen Lehmuslinnan päiväkodin toiminnasta vastaava Pihapiirin Lapset ry:n hallitus tiedottaa johtajavalinnasta.
Tiina Vasenius-Simola on pitkän linjan varhaiskasvatusalan ammattilainen, ja myös yksi Lehmuslinnan päiväkodin pitkäaikaisista työntekijöistä. Hän aloitti Lehmuslinnassa varhaiskasvatuksen opettajana vuonna 2006 ja on siitä lähtien huolehtinut niin pedagogiikan korkeasta laadusta kuin yhteisen arkemme ilostuttamisesta ja sujuvoittamisesta niin henkilökunnan kuin lasten suuntaan.
Johtajan saapikkaat ovat jo hetken ehtineet muovautua Tiinalle sopiviksi, sillä hän otti vastaan väliaikaisen päiväkodin johtajan vastuun kesästä 2022 alkaen.
Nyt saamme iloksemme tiedottaa, että virallinen päiväkodin johtajan rekrytointiprosessi on saatu päätökseen, ja osaavien hakijoiden joukosta Tiina loisti edelleen kirkkaimmin.
Tiinan terveiset:
“Lämmin kiitos Pihapiirin Lapset Ry:n hallitukselle luottamuksestanne, valintani Lehmuslinnan johtajaksi ilahduttaa kovasti! Haluan kiittää myös kaikkia asiakasperheitämme, niin menneitä, nykyisiä kuin tuleviakin. On ilo tehdä yhteistyötä kanssanne, toivottavasti se jatkuu vielä pitkään! Ja erityiskiitos vielä Lehmuslinnan ihanille lapsille, olette painonne arvosta kultaa.❤️ Kiitos!”
Lämpimät onnittelumme Tiinalle valinnasta. Näissä tunnelmissa on ilo jatkaa kevättä kohti!
-Pihapiirin Lapset ry:n hallitus
Lehmuslinnan päiväkoti on kolmen ryhmän (54 lapsen) palvelusetelipäiväkoti Sipoon Nikkilässä. Päiväkodissamme tarjotaan varhaiskasvatusta alle kolmevuotiaista esiopetusikäisiin. Olemme voittoa tavoittelemattoman vakavaraisen yhdistyksen Pihapiirin lapset ry:n ylläpitämä, mikä tarkoittaa, että työtämme ohjaa voimakas arvopohja.
Päiväkotimme tilat ovat 1900-luvun alkupuolella rakennetussa kivitalossa, jossa huonekorkeus on huimat +3 metriä ja valo tulvii valtavista ikkunoista sisään. Pihamme on iso ja osaksi metsää, mikä mahdollistaa monipuoliset leikit joka päivä vuoden ympäri. Valmistamme päivittäin herkullisen ja ravitsevan kotiruokalounaan omassa keittiössämme, josta se kannetaan höyryävänä pöytään.
Lehmuslinnassa on vuosikymmenen ajan kehitetty ilmiölähtöistä pedagogiikkaa, jonka laatu on nostettu Opetushallituksessa valtakunnalliseksi esimerkiksi laadukkaasta uuden opetussuunnitelman mukaisesta varhaiskasvatuksesta.
Lapset kasvavat ja jatkavat oppipolulla eteenpäin, minkä vuoksi täydennämme kaikkia ikäryhmiämme syksylle 2023. Mikäli etsit pientä päiväkotia, kodinomaisia puitteita ja lämminhenkistä yhteisöä, jossa ilo, turvallisuus ja oivaltaminen ovat keskiössä, kannustamme hakemaan Lehmuslinnaan.
Haluaisitko töihin idylliseen pieneen päiväkotiin, jossa yhteisöllisyys ja kodinomaisuus ovat tärkeitä arvoja? Miltä rauhallinen, kaunis ja luonnonläheinen työympäristö ja kotiruokalounas omasta keittiöstä kuulostaa? Haluatko osaksi yhteisöä, jossa vanhemmat aidosti tukevat päiväkodin henkilökunnan työtä? Entä työkaverit, joiden kanssa innostua projektioppimisesta ja ilmiölähtöisestä pedagogiikasta?
Lehmuslinnan päiväkoti on kolmen ryhmän (54 lapsen) palvelusetelipäiväkoti Sipoon Nikkilässä. Päiväkodissamme tarjotaan varhaiskasvatusta alle kolmevuotiaista esiopetusikäisiin.
Olemme voittoa tavoittelemattoman vakavaraisen yhdistyksen Pihapiirin lapset ry:n ylläpitämä, mikä tarkoittaa, että työtämme ohjaa voimakas arvopohja.
Päiväkotiamme ylläpitävän yhdistyksen hallitus koostuu lasten vanhemmista. Päiväkodin työolosuhteet, henkilöstön hyvinvointi, turvallisuus ja yleinen viihtyvyys on meille ensisijaisen tärkeää, sillä tiedämme sen heijastuvan suoraan myös lasten hyvinvointiin ja viihtyvyyteen. Tämän vuoksi meillä on vakituisia sijaisia ja sijaisbudjetti on mitoitettu riittäväksi.
Etsimme nyt pieneen yhteisöömme vakituiseen työsuhteeseen varhaiskasvatuksen opettajaa, jolla on lapsilähtöinen pedagoginen ote. Jos olet luova tiimipelaaja, jolla on nauru herkässä, sovit varmasti joukkoomme erinomaisesti!
Lisäksi sinulla on tulevaisuudessa mahdollisuus hakea päiväkodin apulaisjohtajan lisävastuuta, mikäli olet kiinnostunut.
Tutustu päiväkotimme sivuihin ja lähetä CV ja hakemus päiväkodin johtajalle sähköpostitse: tiina.vasenius-simola@pihapiirinlapset.fi.
Aloitus: joustava, viimeistään elokuussa 2023
Työsuhteen muoto: vakituinen, kokoaikainen
Palkka: Peruspalkka 2750 € + mahdolliset kokemuslisät, mikä tarkoittaa viiden vuoden kokemuslisällä 2887,50 €/kk ja 10 vuoden kokemuslisällä 3025 €/kk.
Hakuaika: 12.3.2023 asti
Muuta tietoa: Aloitamme haastattelut viikolla 9 ja täytämme paikat (2 kpl) heti sopivat henkilöt kohdatessamme.
Haluaisitko töihin idylliseen pieneen päiväkotiin, jossa yhteisöllisyys ja kodinomaisuus ovat tärkeitä arvoja? Miltä rauhallinen, kaunis ja luonnonläheinen työympäristö ja kotiruokalounas omasta keittiöstä kuulostaa? Haluatko osaksi yhteisöä, jossa vanhemmat aidosti tukevat päiväkodin henkilökunnan työtä? Entä työkaverit, joiden kanssa innostua projektioppimisesta ja ilmiölähtöisestä pedagogiikasta?
Lehmuslinnan päiväkoti on kolmen ryhmän (54 lapsen) palvelusetelipäiväkoti Sipoon Nikkilässä. Päiväkodissamme tarjotaan varhaiskasvatusta alle kolmevuotiaista esiopetusikäisiin. Olemme voittoa tavoittelemattoman vakavaraisen yhdistyksen Pihapiirin lapset ry:n ylläpitämä, mikä tarkoittaa, että työtämme ohjaa voimakas arvopohja.
Päiväkotiamme ylläpitävän yhdistyksen hallitus koostuu lasten vanhemmista. Päiväkodin työolosuhteet, henkilöstön hyvinvointi, turvallisuus ja yleinen viihtyvyys on meille ensisijaisen tärkeää, sillä tiedämme sen heijastuvan suoraan myös lasten hyvinvointiin ja viihtyvyyteen. Tämän vuoksi meillä on vakituisia sijaisia ja sijaisbudjetti on mitoitettu riittäväksi.
Etsimme nyt pieneen yhteisöömme vakituiseen työsuhteeseen päiväkodin johtajaa opetusvastuulla.
Lehmuslinnan päiväkodin johtajana työtehtäviisi kuuluu esimerkiksi:
Lisäksi olet opetusvastuussa yhdestä lapsiryhmästä. Opettajana vastaat ryhmän pedagogisesta johtamisesta ja työskentelystä. Tiimin mitoitus on kuitenkin huomioitu niin, että jokapäiväistä läsnäoloasi ei vaadita, vaan ehdit hyvin keskittymään myös päiväkodin johtajan muihin tehtäviin.
Tehtävässä menestyminen edellyttää aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä, järjestelmällisyyttä, hyviä sosiaalisia taitoja, aloitteellisuutta, empatiakykyä ja ongelmanratkaisutaitoja.
Yhteisömme on pieni ja vaalimme sen lämminhenkisyyttä. Haluamme nyt kasvattaa porukkaamme yhteistyökykyisellä ja ihmisläheisellä johtajalla.
Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) 31 §:n mukainen kelpoisuus (varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus). Tehtävään valitun on toimitettava nähtäväksi hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan ja lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen voimassa oleva rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista.
Meillä saat ihanat työkaverit, miellyttävän työympäristön, aivan erityisen mukavat asiakkaat, vapautta ja vastuuta kehittää toimintaamme entistä paremmaksi, sekä päivittäin herkullisen ruuan omasta keittiöstämme. Työsi tueksi saat aktiivisen yhdistyksen hallituksen.
Tehtävästä maksettava kuukausipalkka on 3200€ + mahdolliset kokemuslisät.
Jos olet luova tiimipelaaja, jolla on nauru herkässä, sovit varmasti joukkoomme erinomaisesti!
Tutustu päiväkotimme sivuihin ja lähetä CV ja vapaamuotoinen hakemus Pihapiirin lapset ry:n puheenjohtajalle Emmi Lehvoselle sähköpostitse: Emmi.s.lehvonen@gmail.com
Hakuaika: Helmikuun loppuun asti. Aloitamme haastattelut viikolla viisi.
Aloitusajankohta: Joustava, kuitenkin viimeistään 08/2023
Sijainti: Lehmuslinnan päiväkoti, Uudensillantie 65, Sipoo
Työaika: Kokoaikainen
Työsuhde: Toistaiseksi voimassaoleva
Palkka: 3200€ + mahdolliset kokemuslisät